tiistai, 28. toukokuu 2013

Katsaus tähän hetkeen

Olen tänään juonut perkeleesti vettä, datannut hieman yli tunnin, nukkunut liian pitkään ja lukenut hulluna pääsykokeeseen, joka on ylihuomenna. Kun on lukenut likipitäen sata sivua siitä, kuinka asia nyt voi olla näin, näin, näin tai näin, mieli kaipaa vähän taukoa. Ihan vähän vain.

MTP on lähtenyt kivasti käyntiin ja se on saanut yllättävän hyvän vastaanoton. Minulla on alkanut kehittyä siihen sellainen rakkaussuhde, että kirjoitan sitä lähinnä nähdäkseni lukijoiden seuraavan reaktion. Kataliinikin kehui, että on kiva lukea minulta välillä jotakin erilaisempaa, kyse on kun on ensimmäisestä vähääkään sci-fahtavasta tekstistä, jonka olen kirjoittanut.

Sofien kanssa tilanne on sitten taas vähän monimutkaistunut. Tai siis se on mennyt monimutkaisemmaksi minun päässäni lähinnä. Mitään ihmeellistä ja odottamatonta ei ole sattunut tai tapahtunut, mutta kun se nyt vain pistää pikkuisen ristiriitaisia ajatuksia liikkeelle. Ja siihen kun lisää sen allekirjoittaneen ailahtelevan luonteen, että tänään ollaan tätä mieltä ja huomenna jotain ihan toista, niin kaaos on taattu. Aina kun pääsen sinuiski sen hetkisen mielipiteeni kanssa, olen jo vaihtamassa sitä.

Ahdistaa.

keskiviikko, 15. toukokuu 2013

Angstia aikaansaamattomuudesta

Aikaansaamattomuus on aivan hirveä sana. En ole tajunnut sitä oikeastaan ennen kuin menin kirjoittamaan sen tuohon otsikkoon. Aivan hirveä. Hyi, hyi.

Angstini nyt ei kuitenkaan liity siihen, että aikaansaamattomuus on pitkä ja ahdistavan näköinen sana kirjoitettuna - tai ahdistava sanottuna sen puoleen - vaan siihen, että minulla on luovasti hyvin aikaansaamaton olo. En ole tekemällä tehnyt mitään pitkään aikaan.

Minä.

Jolla oli joskus tapana elää piirtämisellä ja kirjoittamisella.

Tai edes musiikin kuuntelulla.

Mitä minulle on tapahtunut?!

Joten, aloitinpa taas uuden projektin. Taas. Nyt kun ei tarvitsisi lukea pääsykokeisiin tai mitään. Tuhma minä, tosi, tosi tuhma.

Projektini kulkee nimellä MTP - Money to people ja sitä voi seurata täältä. Sofie kiittää taas, kun kirjoitan omia tekstejäni ihan väärässä aika- ja persoonamuodossa. ♥

torstai, 9. toukokuu 2013

Leffakatsausta #1

Miehekkeelle tulee välillä sellainen "katsotaan joku leffa yhdessä, nyt" ja silloin kelpaa sitten vaikka ihan aivoton tyttöjen hömppä, kunhan nyt jotain katsotaan. Yleensä siis katsellaan yhdessä sarjoja kuten Uusi Sherlock, 24, Fringe tai Bones. Mutta leffoissa käy mikä vain. Yleensä.

 

Viikonloppuna katsottiin 10 things I hate about you, joka nyt on aika perinteinen amerikkalainen teinihömppä. Juoni ei säväytä, eikä oikeastaan stereotyyppiset hahmotkaan, mutta sentään pätkästä löytyy ihan laadukkaita näyttelijöitä, kuten Heath LedgerJulia Stiles, Joseph Gordon-Levitt ja David Krumholtz. Etenkin Ledgerin hymy ja virne vievät aina allekirjoittaneen huomion. Tunteepa sitä tyttönen lievää kateuttakin, kun Stiles saa niin moneen otteeseen suudella Ledgeriä.

Äsken saatiin päätökseen koko perheen elokuva Kuuprinsessa (The Secret of Moonacre). Vaikka pätkä ihan viihdyttävä onkin, "koko perheen elokuvan" leima ei haihdu ennalta-arvattavan ja latteaksi jäävän juonen myötä. Laatunimiä löytyy tästäkin kaartista, nimittäin Tim Curry ja Ioan Gruffudd ovat ihastuttaneet jos jossakin ennen tätä. Lisäksi täytyy myöntää, että pääosaa esittävä Dakota Blue Richards hoitaa osansa hyvin ja löytyypä sieltä  kaartista se silmää miellyttävä söpöliinikin, tällä kertaa Augustus Prew. Paljon on vieraita nimiä, mutta lopputulos toimii ja suurin kompastuskivi on ehdottomasti animaatioissa.

perjantai, 3. toukokuu 2013

Työpöytä

Olipa kerran nuori nainen, joka muutti Turkuun vuodeksi isoveljensä kanssa ja osti itselleen Ikeasta aivan ihanan MALM työpöydän. Kun se nainen palasi vuotta myöhemmin takaisin kotiseutuville ja ahtautui kämäiseen kaksioon miesystävänsä kanssa, eipä sille pöydälle enää ollut tilaa. Niinpä se päätyi päivähoitoon naisen vanhempien luokse.

Ja niin siinä sitten kävi, että kun nuoripari pääsi kaksiosta kolmioon ja nainen olisi mielellään ottanut pöytänsä takaisin, oli isi rakastunut siihen niin pahasti, ettei sitä enää niin vain takaisin saatukaan. Niinpä isi sitten lupasi ostaa pikkuiselleen uuden pöydän. Ja niin isi lähti metsästysreissulle Ikeaan, palaten mukanaan juuri tuo ihana pöytä.

Ja nyt tuo pöytä on ihan omin pikku kätösin koottu♥ Lisään ehkä kuvan, jos saan tämän kakkiaisen toimimaan.

maanantai, 29. huhtikuu 2013

Random #1

"I'm gonna lose you, I've pushed you too hard."

"No you haven't. I'm not going anywhere. You won't lose me."

 

It doesn't mean "Push me harder".